Karnevaaliviikko

Viime torstaista lähtien monen katolisen maan tapaan myös Espanjassa on vietetty karnevaaleja. Kataloniassa juhla ei ehkä ole siitä villeimmästä päästä, mutta kyllä täälläkin osataan.

Kataloniassa karnevaalit ovat paitsi naamiaisasuja ja serpentiiniä, myös paljon paikallisia perinteitä sisältävä juhla. Suurimmat pippalot järjestetään muun muassa Sitgesissä, jonne olen jo parina aikaisempana vuonna päässyt karnevalihuumaa katsomaan, sekä esimerkiksi Torellóssa, jonka meininkejä olisi myös kiva päästä joku vuosi tsekkaamaan. Myös lähes jokaisella kaupungilla ja kylällä on omat karnevaalimenonsa, oli ne sitten pienemmässä tai suuremmassa mittakaavassa.

Karnevaalien ajankohta vaihtelee hieman vuosittain, sillä karnivaalit aloittavat pääsiäistä edeltävän paaston ajan. Riehakas juhla onkin ollut tavallaan mahdollisuus viimeisiin ilotteluihin ja syöpöttelyihin ennen paaston alkua. Samalla se on ollut eräänlainen kevään alku. Karnevaaleissa on myös vivahteita kannanotoista vallitsevia ajatuksia ja valtaapitävien kohtaan. Erityisesti ennen vanhaan karnevaali oli kenties niitä harvoja hetkiä, jolloin tavan kansa saattoi kritisoida ylempiarvoisia ja kehittää huumoria sekoittamalla yhteiskunnallisia rooleja ja käsityksiä. mitä mielikuvituksellisemmat naamiaisasut, yhteiskunnallisten asioiden karenvalisointi ja hieman arkea ravisteleva hulluttelu näyttävät uppoavan ihmisiin edelleen. Ehkäpä juuri tämän karnevaalien poliittisen ja kritisoivan aspektin takia ne olivat Espanjassa kielettyjä Francon diktaduurin aikaan.

Juhlallisuudet alkoivat ainakin Sant Cugatissa torstaina "Cridá del gall" -tapahtumalla, jossa "kukko" kutsui paikalliset juhlimaan. Tuona päivänä kouluissa tai kotona on tyypillistä syödä valkoista "munamakkaraa" (butifarra d'ou) sekä paistaa espanjalainen tortilla.

Viikonloppuna vuorossa oli jos jonkinmoista paraatia. Olin nähnyt useana edellisenä vuonna monta näyttävää kulkuetta sekä Sitgesissä että Terrassassa, joten tämän vuoden kulkue Sant Cugatissa oli hieman pettymys. Useissa kaupungeissa karnevaaleihin kuuluu tuntitolkulla kestäviä saattueita, joiden osallistujat ovat todellakin nähneet vaivaa sekä pukeutumiseen, koreografiaan ja muuhun rekvisiittaan, kuten yllä olevista Terrassan karnevaaleista otetuista kuvista näkyy. Usein ryhmät liikkuvat lava-autoilla, jotka pauhaavat hittibiisejä, ja meininki on kuin katudiskossa. Sant Cugatissa paraati kesti hädin tuskin 20 minuuttia ja ryhmät vain kävelivät porukassa. Hilpeästä meiningistään huolimatta juttu jäi hieman laimeaksi, vaikka sanottakoon, että Suomessa tuokin olisi ehkä näyttänyt uskomattomalta tempaukselta... sitä, kun on jo tottunut niin suuren luokan meininkiin, haha!

Tunnisteet: , ,