Vaihtovuoteni kansion kansikuva oli mielestäni suloisen yksinkertainen. Kannen suunnittelusta järjestettiin kisa joka vuosi.
Aloittaessani opiskelut Barcelonan yliopistossa meille annettiin kaikkien tervetulobrosyyrien ja esitelehtisten lisäksi yliopiston oma kansio. Barcelonan seudulla on tyypillistä, että lukuvuoden alussa yliopistot antavat opiskelijoilleen tällaisen kovakantisen mapin luentomuistiinpanoja ja kurssimateriaalien säilytystä varten. Joka lukuvuoden alussa jaossa on uusi ja uudella kansikuvalla varustettu kansio. Tapa muistuttaa minua Suomen yliopistojen lukuvuosikalentereita.
Aluksi suuri kansio tuntui mielestäni epäkäytännölliseltä. Sen lisäksi, ettei se mahtunut suuren koonsa vuoksi mihinkään laukkuun, se vaikutti myös hieman turhan painavalta kanneltavaksi. Ymmärsin kuitenkin pian, että kansion merkitys on sen käyttöarvoa suurempi. Paikalliset valistivat minua siitä, kuinka vihkot ovat lähinnä lukiolaisten juttu. Sen sijaan yliopistossa opiskelevat kantavat kansioita. Ja toden totta: metroon astuessa tai yliopistojen läheisyydessä kävellessä nuorilla vastaantulijoilla on kaikilla kainalossaan oman yliopistonsa kansio. Samalla kansio on statussymboli, joka kertoo ensinnäkin, että sen kantaja ylipäätään opiskelee yliopistossa, mutta samalla myös, mitä yliopistoa sen kantaja käy.
Loppujen lopuksi kansio osottautui varsin käteväksi, sillä suurin osa kurssimateriaaleistamme oli tulostettuja monisteita ja kopioita, mukana kannettavia ja siististi pidettäviä papereita kertyi vuoden aikana rutkasti (myös elektronista materiaalia oli paljon, mutta tenttikirjoja käytettiin todella vähän). Kansion sisällä on myös kätevät välilehdet, joiden avulla paperit voi jakaa kurssien mukaan, jolloin tarvittava materiaali on kätevästi käden ulottuvilla ja järjestyksessä. Nyt kansio on myös mukava muisto vaihtovuodestani ja tavallaan itselleni ehkä jopa entistä suurempi statussymboli nyt koti-Suomessa.