Sateisen Barcelonan jouluvalot

Joulutunnelma alkaa rantautumaan myös Barcelonaan, vaikka useat käsittävät "varsinaiseksi" jouluksi vasta loppiaisen ja itämaantietäjien tulon. Muistan, että joitakin vuosia aiemmin ollessani au pair, kaupunki päätti vähentää jouluvalojen määrää ja niiden päälläpitoaikoja, sillä talouskriisipuheiden ollessa kuumimmillaan kaikesta koitettiin säästää - tai ainakin tällaisten näkyvien asioiden kautta haluttiin sellainen kuva kansalaisille antaa. Tänä vuonna valojen perusteella saattaisi luulla, ettei kriisistä ole enää tietoakaan, sillä sekä kaupungin keskusta että monien barrioiden keskeiset kadut on valaistu upeasti. Toisaalta monet näistä valoista on sijoitettu tiettyjen, varakkaiden kauppojen läheisyyteen tai niissä jopa hohtaa sen kauppakamarin nimi, joka valot tarjoaa. Mielestäni valot ovat kuitenkin kauniita, ja ne tuovat ihan erilaista iloa ja jouluista tunnelmaa (kaato)sateiseen Barcelonaan, joka muuten jäisi aika valjuksi joulukaupungiksi talvisateineen.
Placa Reialin yli on ripustettu nauhamaiset jouluvalot, joista jotkin jopa välkkyvät. Tämä valomeri saa tämän palmujen, suihkulähteen ja terassien täyttämän sisäpihamaisen aukion näyttämään ihan erilaiselta pimeän aikaan. Toisaalta ehkä vähän diskomainenkin tunnelma näistä värikkäistä valoista tulee - mutta se sopinee tämän baariaukion luonteeseen.

Puhelimella väentungoksessa otokset eivät onnistuneet kaikki kovin hyvin. Tässä on kuitenkin kävelykatu La Ramblan reunaa koristaviin puihin ripustetut valot, joita on koko matkan verran aina Placa Catalunyalta Drassanesille asti.
Placa Sant Jaumella olevan kaupungintalon valaistus
Vanhan kaupungin pikkukujien pallovaloja
Kauppakatu Portal de l'Angelin joulukuusi ja kristallikruunumaiset jouluvalot

Tunnisteet: ,