Barcelona yläilmoista: Teleféric de Montjuïc & Aeri del Pont

Vaikka toisinaan kärsinkin hieman korkeanpaikankammosta, on pakko myöntää, että maisemien näkeminen lintuperspektiivistä on upea kokemus paikassa kuin paikassa. Yksi mieleisimmistä näkymistä itselleni on Barcelona yläilmoista. Kaupunkia voi ihastella muun muassa Tibidabo-vuorelta, Montjuïcin kukkulalta, mutta myös esimerkiksi köysiratahissistä.

Montjüic-vuorelle kulkee itse asiassa kaksi erilaista köysiratahissiä: Teleféric de Montjuïc kuljettaa ihmisiä harmaa-mustissa hisseissä Montjuïcin ympäristössä. Ensimmäinen pysäkki on Parc Montjuïcilla, jonne pääsee maata pitkin matkaavalla funikularilla Paral-lel-metroasemalta. Köysirata pysähtyy linnoituksella (Castillo de Montjuïc) ja viimeinen pysäkki on näköalapaikka (Mirador de l'Alcalde). Köysirata aloittaa kulkunsa vuoden ympäri aamulla kello 10:00 ja lopettaa toimintansa auringonlaskun aikaan kesäisin kello 21:00, talvella 18:00 tai 19:00. Aikuisten edestakainen lippu on 11 euron luokkaa, ja yhteen suuntaan pääsee n. 8 eurolla. Lisätietoa täältä.


Toinen yläilmoissa kulkeva vekotin on Aeri del Pont- köysihissi. Rata tunnetaan myös nimellä Teleférico del Puerto. Tämä köysirata kulkee Barcelonan sataman läheisyydessä sijaitsevalta Estaciò Funicular- pysäkiltä Montjuïcin linnoitukselle. Matka on Teleferic de Montjuïcia pidempi ja kulkee rantaviivan läheisyydessä. Aeri del Pont rakennettiin (mitäpä muutakaan kuin!) vuoden 1929 maailmannäyttelyä silmällä pitäen. Taloudellisista hankaluuksista johtuen köysirataa ei kuitenkaan saatu rakennettua valmiiksi näyttelyyn mennessä, ja se valmistui vasta pari vuotta suunniteltua myöhemmin vuonna 1931. Sisällissodan aikaan köysiradan käyttö lopetettiin ja sen torneista muodostui sataman sekä kaupungin puolustukseen käytettyjä torneja. Köysirata otettiin uudelleen käyttöön 1963, minkä jälkeen sitä on restauroitu alkuperäiseen muotoonsa.


Punaiset hissit kulkevat hitakaisesti ja noin kymmenen minuuttia kestävän matkan aikana saa matkaaja tarkastella kaupunkia mielenkiintoisesta perspektiivistä. Pysäkkeinä toimivat Miramar, Torre Jaume I sekä Torre de Sebastià, joiden jälkeen hissi jatkaa Montjuïcille viimeiselle pysäkillensä. Yhdensuuntainen lippu maksaa tällä hetkellä 11 euroa, ja kiertomatkan saa 16,50 euron hintaan. On kuitenkin hyvä huomioida, että hissejä kulkee vain kaksi kappaletta, ja erityisesti kesäkuukausina paikalla on paljon halukkaita matkustajia, joten köysihissiin pääsyyn voi joutua odottamaan hyvän tovin. Itse muistan jonottaneeni lokakuussa keskipäivän aikaan noin tunnin verran, mutta matka on mielestäni tunnin odottamisen arvoinen. Puolet odotusajasta tapahtuu muutenkin Estaciò Funicularin tornin huipulla, josta saa jo esimakua siitä, miltä kaupunki näyttää yläilmoista katseltuna. Itse valitsimme yhdensuuntaisen matkan, sillä jonottaminen toiseen kertaan ei tuntunut mieluistalta. Lisäksi Montjuïcin huipulle päästyä paluumatka on helppo taittaa alamäkeen kävellen. Lisätietoja Aeri del Pont-köysihissistä saa täältä.

Tunnisteet: ,