Diada de Sant Jordi - Pyhän Jordin päivä

La Rambla -katu suljetaan autoilta Sant Jordi -päivän ajaksi. Kadut täyttyvät kirjojen ja ruusujen myyjistä sekä kaduilla vaeltavista ihmisistä viettämässä vapaapäivää.
Tänään 23.4. Kataloniassa juhlitaan, sillä päivä on Sant Jordi, eli pyhän Jordin (tai jos oikein kunnolla suomentaa pyhän Yrjön) päivä. Päivä on vapaapäivä suurimmalle osalle ihmisistä, joten useimmilla on aikaa kiiruhtaa kaduille, erityisesti tupaten täynnä olevalle Ramblalle, jossa kirja- sekä ruusumyyjät ovat pistäneet väliaikaiset puotinsa pystyyn. Sant Jordi on nimittäin samalla, täälläkin päin tunnetumpi "Kirjan ja ruusun päivä". Periaate menee kutakuinkin niin, että miesten tulee ostaa naiselle ruusu ja naiset lahjoittavat miehelle kirjan. Oman kokemukseni mukaan etenkin kirjoja ostellaan niin perheenjäsenille kuin naispuolisillekin henkilöille, joten siinä mielessä sääntö ei ole ehdoton. Monissa kirjakaupoissa tunnetut kirjailijat ovat omistuskirjoittamassa kirjojaan ja jonot voivat olla pitkiä. Leipomoissa innostutaan yleensä tekemään katalaanivärein koristeltuja kakkuja ja leivoksia sekä esimerkiksi "ruusumuffinsseja". Erityisesti katalaanimieliset pitävät juhlaa yhtenä vuoden suurimmista ja kauneimmista, ja sitä on verrattu paljon ystävänpäivään, jonka paikalliset sivuuttavat usein olan kohautuksin, sillä vannovat oman kultapoika Jordinsa nimeen.

Ruusumuffinssi
Pyhä Jordi on Katalonian suojeluspyhimys (tarkastin juuri Wikipediasta ja samainen herra näyttäisi olevan monessa muussakin maassa suojelupyhimys). Alunperin uskonnollisesta pyhimyksestä on muotoutunut ajan saatossa myös maallinen juhlan aihe. Jordi oli ritarillinen taistelija joka pelasti prinsessan lohikäärmeen armoilta. Lohikäärme oli tarun mukaan asettunut asumaan lähteelle ja esti kaupungin asukkailta lähteelle pääsyn. Kaupunkilaisten tekivät siten sopimuksen lohikäärmeen kanssa: heidän oli lahjoitettava lohikäärmeelle joka päivä lammas sekä neitsyt (lastensaduissa taidetaan puhua lähinnä lapsien lahjoittamisesta). Joka päivä kyläläiset arpoivat uhriksi joutuvan, ja eräänä päivänä arpa osui kuninkaan tyttären kohdalle. Lohikäärmeen kynsiin joutunut prinsessa rukoili viimeisillä hetkillään, kunnes yhtäkkiä paikalle ratsasti Sant Jordi tätä pelastamaan.  Hän kavalsi lohikäärmeen miekallaan. Lohikäärmeen verestä kasvoi sitten punaisia ruusuja (lasten tarinoissa olen kuullut version, että Jordi antoi prinsessalle ruusun). Jos muistan oikein, kuningas oli niin kiitollinen tyttärensä pelastamisesta, että olisi halunnut Jordin jäävän asumaan linnaansa ja menevän naimisiin tyttärensä kanssa, mutta pyhä Jordi päätti kieltäytyä kutsusta kohteliaasti ja lähti pelastamaan muita pulassa olevia prinsessoja. Ehkä kaikista uskonnollisin opetus tarinassa on ollut se, että Jordin pelastaessa kyläläiset lohikäärmeeltä kylän asukkaat kääntyivät pakanoista kristityiksi.

Lopuksi laitan yhden "biisin", joka on soinut päässäni aamusta asti! Tämä on Sant Jordi -lastenlaulu, jonka aupair-perheen lapset olivat nähtävästi oppineet koulussa ja lauleskelivat sitä koulumatkoilla - ja itsekin nähtävästi samalla opin sen, sillä vieläkin on eka säkeistö muistissa!

Aikaisempi Sant Jordi -postaus löytyy täältä.   

Tunnisteet: , ,