Sain vihdoin päätökseen monen vuoden urakan. Arvatkaas mikä se oli? No kirjan lukeminen. Últimas tardes con Teresa (jotakuinkin suomennettuna "Viimeiset illat Teresan kanssa") oli teoksen nimi ja toden totta pari päivää sitten sain loppuratkaisun selville. En kyseistä kirjaa kovin intensiivisesti ollut edes yrittänyt päästä eteen päin, sillä vielä noin vuosi sitten tämä espanjankielinen teksti tuntui niin kovin hankalalta ymmärtää. Mutta kummasti sitä on vuoden aikana kehittynyt (vaikka en kyllä oikein tiedä, miten, koska en ole espanjan kursseja käynyt saatika pahemmin ollut kielen ympäröimänä...), sillä nyt tekstiä luki vaivattomasti ja nähtävästi ymmärsikin, sillä ainakin juonen kulku tuntui järkeen käyvältä.
Teos on Juan Marsén käsialaa vuodelta 1966. Tarina vie lukijan kesäiseen Barcelonaan ja sen lähialueille ja kuvaa alempaan sosiaaliseen luokkaan kuuluvan Manolon elämää, johon kietoutuu kesän aikana ylempiluokkaisen hienostoperheen yliopisto-opiskelija Teresa. Kertomus on vahva kuvaus sosiaalisten luokkien välisistä eroista, jotka heijastuvat ajatusten, mielipiteiden ja lähes koko maailmankuvan lisäksi moniin arkipäiväisiin asioihin kuten vaatetukseen tai puhetapaan. Sarkastisella huumorilla leikittelevä Marsé on antanut kirjan henkilöille jopa lempinimiä, jotka muistuttavat heidän sosiaalisesta asemastaan erityisesti niissä tilanteissa, jossa se huutaa räikeällä tavalla olemassa oloaan: esimerkiksi Manoloa kirjoittaja kutsuu "El Pijoaparteksi", käsittääkseni juuri hänen asemastaan johtuen, sillä "pijo" tarkoittaa "rikasta" tai "porvaria" (yleensä jokseenkin negatiivisessa sävyssä; vrt. eng. posh, snobby...) ja "aparte" voisi tässä tapauksessa olla "erillään", "lukuun ottamatta" korostamassa jotain sellaista mitä tämän kirjan päähenkilö ei siten ole.
Kirjaa oli mielenkiintoista lukea siinä mainittujen tuttujen paikkojen takia sekä erilaisten puhetapojen rytmittäessä tarinaa ja siinä tapahtuneitä ihmisten välisiä kohtaamisia. Koko tarinan ajan yritin myös arvailla seuraavia juonenkäänteitä ja erityisesti loppuratkaisua, joten mielenkiinto pysyi yllä loppuun asti.
Siihen, miksi lukeminen oli alkuun niin vaikeaa, löytynee monta syytä. Yksi niistä on Marsén tapa kirjoittaa. Hän on taitava tilanteiden ja tunnelmien kuvaaja, joka kiinnittää huomiota pienimpiinkin yksityiskohtiin: ne saavat lukijan eteen aukeamaan autenttisen barcelonalaisen barrion kulmabaarin tai Blanesin rannan tuoksun. Mutta tätä kuvailua voi kestää sivu tolkulla niin, että välillä menin jo sekaisin, ja mietin, mitä tässä nyt kuvattiin ja minne asti kuvauksella lähdettiin harhailemaan, mitkä kohdat ovat vain vertauskuvia ja tunnelman luomista, ja mitkä asioista tapahtuvat ihan "oikeasti". Toinen seikka oli varmasti se, että nimien ja lempinimien sekamelskassa en aluksi tajunnut, kuka henkilöistä oli milloinkin kyseessä ja että samasta henkilöstä puhuttiin tai heitä puhuteltiin eri tavalla tilanteesta riippuen. Kolmanneksi toin todeta, että kirjan alkupää on täynnä lyijykynämerkintöjäni, jotka kielivät siitä, etten ole ymmärtänyt useita sanoja tai ilmaisuja, mutta loppua kohden löytyy yhä enemmän sivuja, joita ei ole merkinnöin tuhrittu - jotain kehitystä siis myös kielen ymmärtämisessä on tapahtunut, joten varmasti myös siksi aluksi projekti tuntui niin isolta haasteelta.
Yritin katsoa, josko kyseinen kirja olisi suomennettu, mutta vaikuttaa, ettei ole. (Huomauttakaa joku, jos olen väärässä!) Toisinaan on mielenkiintoista lukea eri kielillä sama teos ja vertailla, miten tietyt kohdat on ilmaistu. Mietin usein, joko suomeksi tai espanjaksi lukiessani, että "mitenhän tämä kohta on käännetty?", koska jotkut asiat tuntuvat vaikeasti käännettäviltä tai että ne vaatisivat yhtä sanaa pidemmän selityksen toisella kielellä.
Últimas tardes con Teresasta on tehty myös elokuva, joka olisi nyt kirjan luettuani kiva nähdä. En vain tiedä, raaskinko "tuhota" sitä kaunista kuvaa, jonka Juan Marsé kuvitti mieleeni tätä kirjaa lukiessani - tällä hetkellä Teresa ja Manolo, Barcelonan kesä ja El Carmelin barrio näyttävät juuri sellaisilta kuin ne näyttävät vain ja ainoastaan minun mieleni tuotoksina.Tunnisteet: kieli, kirjat
Siihen, miksi lukeminen oli alkuun niin vaikeaa, löytynee monta syytä. Yksi niistä on Marsén tapa kirjoittaa. Hän on taitava tilanteiden ja tunnelmien kuvaaja, joka kiinnittää huomiota pienimpiinkin yksityiskohtiin: ne saavat lukijan eteen aukeamaan autenttisen barcelonalaisen barrion kulmabaarin tai Blanesin rannan tuoksun. Mutta tätä kuvailua voi kestää sivu tolkulla niin, että välillä menin jo sekaisin, ja mietin, mitä tässä nyt kuvattiin ja minne asti kuvauksella lähdettiin harhailemaan, mitkä kohdat ovat vain vertauskuvia ja tunnelman luomista, ja mitkä asioista tapahtuvat ihan "oikeasti". Toinen seikka oli varmasti se, että nimien ja lempinimien sekamelskassa en aluksi tajunnut, kuka henkilöistä oli milloinkin kyseessä ja että samasta henkilöstä puhuttiin tai heitä puhuteltiin eri tavalla tilanteesta riippuen. Kolmanneksi toin todeta, että kirjan alkupää on täynnä lyijykynämerkintöjäni, jotka kielivät siitä, etten ole ymmärtänyt useita sanoja tai ilmaisuja, mutta loppua kohden löytyy yhä enemmän sivuja, joita ei ole merkinnöin tuhrittu - jotain kehitystä siis myös kielen ymmärtämisessä on tapahtunut, joten varmasti myös siksi aluksi projekti tuntui niin isolta haasteelta.