Pääsiäis-soundeja

Kävimme pääsiäisenä katsomassa, kuinka tontut laulavat! No ei nyt ihan, mutta hiippalakkiset miehet kappaleitaan veisasivat. Les caramelles on kansanlauluja ja -tansseja, joita esitetään pääsiäisen aikaan kaduilla. Nämä perinteikkäät kuoroveisut pyörivät kristillisissä teemoissa, mm. Jeesuksen ylösnousemisen iloitsemisessa, mutta nykyisin myös maallisemmat ja paikallisemmat laulunaiheet ovat kappalekavalkadissa mukana. Sant Cugatissa poppoo kierteli kaduilla vartin verran eri aukioilla esiintyen. Ennen vanhaan joukon mukana on kulkenut myös keppi, jonka päässä roikkuneeseen koriin ihmiset ovat antaneet rukousnauhoja tai butifarraa, paikallista makkaraa, tai esimerkiksi munia ikkuinoistaan ja parvekkeilta lahjaksi lauluniekoille. Rasvaiset ruuat symboloivat paastoajan päättymistä, ja munat elämän alkua. Nytkin keppi kulki mukana, mutta makkaran- tai munanjakoa en havainnut. Paikalle oli raahattu basso ja harmonikka soittamaan sulosäveliä (sain muuten vasta selville, että tässä pilee vaaranpaikka, muilla kielillä harmonica, armónica, harmònica... tarkoittaa huuliharppua!). Mieskuoro otti esiintymisen rennolla asenteella, sillä paikalliseen tapaan show alkoi puolisen tuntia aikataulutettua myöhemmin (laulajat matelivat paikalle kuin yhteisiin kuoroharkkoihin mennessään, aloittelivat tapahtuman kuulumisten vaihtamisella, ja rennolla alkuharhailulla), eikä kesken biisinkään niin vakavaa ollut, jos joku vastasi soimaan pirahtaneeseen kännykkäänsä tai toisen hihnassa pitämä koira vähän viiletteli ympäriinsä. Ei tällaisiä juttuja kannata ottaa niin vakavasti!

Tunnisteet: , ,