Vielä sunnuntaina näytti lupaavasti tältä. Maanantaina ja tiistaina saimme sitten kokonaiset kaksi päivää sadetta niskaan, tai ainakin metri kertaa metri kokoisiin sateenvarjoihimme ja iloisen värisiin sadetakkeihimme. Tänään synkkä harmaus on jatkunut, mutta sentään minkäänmoista vedyn ja hapen yhdistelmää ei taivaalta ole pudonnut.
Oikeastaan koko viime viikkokin oli hassua säänvaihtelua täynnä, sillä lähes joka toinen päivä palvoin aurinkoa terassilla (kuitenkin vielä vaatekerrokset päälläni), ja joka toinen päivä satoi. Onneksi tajusin tarkistaa sääennustuksen perjantaina, enkä päätynyt suunnittelemaan lauantaille ulkoilmapuuhia, sillä yöllä alkanut kaatosade jatkui koko päivän aina myöhäisiltaan asti. Uskomatonta, miten paljon vettä voikaan ropista!
Railakkaimpia sadehetkiäni ovat olleet (suursateenvarjojen kanssa taistelun lisäksi, sekä epämuodikkaassa vedenpitävässä takissa hihhulointia lukuunottamatta), kun
...lauantaina oltiin automaatilta rahaa nostamassa Jordin kanssa, lausuttiin niin innoissaan ja sydämen kyllyydestä ruotsin kielisiä sanoja saman sateenvarjon alla, toistemme askelia seuraten, että yhtäkkiä astuttiin vesilätäkköön, joka olikin kuin puolimetriä syvä lammikko! Kiljuttiin ja huudettiin naurunpuuskan seassa. Ohikulkeneella tytöllä oli varmasti yhtä hilpeää.
...illalla päätin mennä junalla kotiin, joten tarvoin juuri kuivatuilla kengilläni parinkymmenen minuutin matkan, ja harmittelin, miten paljon jalkineeni olivatkaan ehtineet kastua tuossa ajassa. Saavuin juna-aseman pihan toiselle puolelle, josta minun tulisi ylittää parkkipaikka itse asemalaitureille. Hankaluudekseni muodostui mieletön vesimäärä, joka lillui koko alueella niin, etten voinut sitä välttää. Lauloin hetken mielessäni Leijonaa mä metsästän- kappaleen kohtaa "sitä ei voi kiertää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi ylittää", ja mihinkäs vaihtoehtoon sitä sitten päädytäänkään: "Täytyy mennä lävitse!". Kengät, sukat ja jalat olivat kuin juuri tulleet pyykinpesukoneista ilman linkousta.
Tämä on kuitenkin täysin normaalia säätä tähän aikaan vuodesta--kevät, sanovat.Tunnisteet: sää