Huipulla

Kuvat on napsittu sunnuntaiselta perheretkeltämme Barcelonan Montjuïc-kukkulalla. Kukkula sijaitsee kaupungin lounaispuolella, jonne kuitenkin pääsee vaivatta keskustasta käsin. Laajan kukkula-alueen historia on värikäs, sillä siellä on mm. vanha linnoitus Castell de Montjuïc sekä merkittäviä ja näyttäviä vuoden 1992 olympialaisten paikkoja (mm. olympiastadion, joka on nykyisellään tunnettu myös jalkapalloseura Espanyolin kotikentästä, avajaisia ja lopettajaisia varten rakennetut mahtavat rakennukset sekä niiden ympäristöt suihkulähteineen, sekä uima-allas, jonka äärellä on kuvattu Kylie Minoguen Slow-musiikkivideo). Vuoren rinteillä on merelle ja kaupunkiin avautuvien näköalojen lisäksi mielenkiintoisia kohteita kuten Espanjalainen kylä, Poble Espanyol, kasvitieteellinen puutarha, hautausmaa sekä museoita. Tällä kertaa kävimme kuitenkin tutustumassa ainoastaan historiaa tihkuvaan linnoitukseen sekä kukkasiin puutarhassa, sillä sunnuntai-iltapäivisin on hyvä hyödyntää monen nähtävyyden etu päästä sisään ilmaisena. Ei noissa niin henkeä haukkovan paljon näkemistä ollut, mutta aina jos vähän korkeammalle tasanteelle täällä pääsee, on näky ja maisemat kyllä sen arvoisia! Ja todellakin, kasvisto ei ihan havupuita muistuta, joten kyllä niissä eksotiikkaa joksikin aikaa riittää. Leppoisalle sunnuntaille kannattaa juuri jotain tällaista suunnitella.

Tunnisteet: ,