Hassuja ruokatottumuksia

Jos itse hämmästelen täällä joskus paikallisia ruokatottumuksia, on myös paikallisilla hämmästeltävää omissani. Perhe on useampaan kertaan naureskellut popsimalleni muonalle, ja missä hyvänsä, jos vain pääsen hellan tai uunin ääreen, joku tulee aina kummastelemaan kokkailujani.

Sana leipä käsittää täällä toisinaan eri asioita kuin Suomessa. Leipä on yleensä sitä vaaleaa, pehmeää, muhkeaa ja vehnäistä: patonkia tai sämpylää, siivutettua tai paahtimeen pudotettavaa sorttia. Ruisleipää on lähes mahdotonta löytää, saksalaista tummaa leipää sentään saa. Niinpä Suomen tulijaiseni, mustat ruispalat ovat herättäneet kummastusta. Tätä suurempi ihmetys on syntynyt siitä, kuinka usein syön leivän päällä, oli se sitten mitä sorttia hyvänsä, kurkkua, tomaattia ja paprikaa. Täällä leivän päälle kuuluvat lähinnä makkarat, juustot ja voit, vihannekset jätetään sitten muihin tarpeisiin.

Toinen vakiohamstraukseni on ollut ruisleivän lisäksi puurohiutaleet. Espanjan kielessä ei oikeastaan edes ole kunnollista vastinetta sanalle "puuro", ja jos onkin, se käsitetään lähinnä vauvanruoaksi. Olen kuitenkin saanut onnekseni keitellä silloin tällöin kaurapuuroa, joka perheen isän mielestä muistuttaa lähinnä linnun ruokaa.

Lipittelin alkuajat täällä muiden mukana punaiseen pakettiin sommistautunutta maitoa, kunnes tajusin, että se on täysmaidon paikallinen kaima, sisältäen runsaasti kaloreita jokaista desiä kohden. Maistuihan se todella kermaiselle, mutta täällä kun joka maito maistuu mielestäni "paksulle", sillä niitä ei ole käsitelty kuten Suomessa. Maidot säilytetään huoneenlämmössä siihen asti kunnes ne avataan, ja ne myös säilyvät avaamattomina kuukausi tolkulla. Pistin kuitenkin toivelistalleni rasvattoman maidon, mutta sain aluksi kuulemma kokeilu mielessä sinisen keskimaidon, sillä perheen mielestä rasvaton ei maistu miltään. Voi kuulkaa, maistaisittepa meidän Valion rasvatonta maitolemppariani, se se vasta vedeltä näiden kerman lipittelijöiden makuhermoilla maistuisi!

Hedelmien suurena ystävänä olen ihastunut näihin eri muotoisiin herkkuihin täällä ollessani vieläkin enemmän, sillä niitä on tarjolla runsain määrin, ja hinnat eivät hivo taivaita: mandariinikilo saattaa maksaa alle euron! Syönkin hedelmiä joka käänteessä, ja perhettä ihmetyttää, miten kaikki heidän au pairinsa ovat opetelleet tavaksi "napostella" hedelmiä pitkin päivää, esim. välipalalla. Välipalalla saatan myös juoda kahvia, jolloin mielestäni on ihan yhtä reilua yhdistää kahvi banaaniin kuin johonkin kahvileipään. Perheestä makuelämys kärsii, jos kahvin kanssa huikkaa suuhunsa banaanin.

Suuremmat hengenvedot toimieni takia perhe kuitenkin veti, kun huomasivat, että saatan syödä appelsiinja kuin hedelmiä. "Öh, niissähän on paljon sitä kuorta! Appelsiinit on mehua varten, ja siinäkään ei saa olla yhtään niitä haituvia!" En ole ennen moista kuullutkaan: rakastan tuorepuristettua appelsiinimehua, mutta minä ainakin tipautan parit hedelmälihat aina sinnkin sekaan.

Hedelmälinjaa jatkaen, toinen mokani on ollut hieman edellistä kriittisempi. Siinä missä hedelmälihasta saan proteiinit talteen, pesemättömistä vihanneksista ja hedelmistä saan lähinnä kemikaalimössöt kehooni. En ole mikään maailman huolellisin vihannesten kiillottaja tai hedelmien pesijä, joten perhe opetti minulle heti alkuunsa, miten paljon vettä ja aikaa niiden pesemiseen kannattaa käyttää. Siitä lähtien olen kyllä huolellisesti niitä puhdistanut, mutta eräs päivä olin kaupoilla niin verensokeriarvo alas tippuneena, että ryntäsin supermarkettiin jotain huikopalaa ostamaan. Suklaan sijasta näin mansikkapaketin, nappasin mukaani ja popsin puoli pakettia matkalla kotiin. Olo oli helpottunut, mutta kotiin päästyäni minulta tivattiin "Mutta Jenni, miten sinä pesit ne?". En ollut tullut siinä mielentilassa edes ajatelleeksi mansikanmollukoiden huuhtelemista, onnellisena popsin herkut kaikkine myrkkyineen kai sitten. Perheelle tapaus oli jokseenkin järkyttävä.

Tunnisteet: