Kummasti olen huomannut, että täällä tulee käytyä ulkona syömässä paljon useammin kuin kotona. Tottakai ensimmäinen ja se suurin syy on, että täällä ollessani on rahakukkaroa koristamassa hieman useampi pennonen kuin aikaisemmin kotosalla ja opiskellessa, mutta toinen, hyvänä kakkosena tuleva syy on yksinkertaisesti se, että kaikki tekevät niin. Se vain kuuluu paljon oleellisemmin kulttuuriin täällä.
Etenkin viikonloppuisin tekee mieli joko mennä jonnekin herkuttelemaan ja rauhoittumaan, tai sitten kokata itse jotain pidemmän kaavan kautta. Toisinaan mennään halvoille, mutta maailman parhaimmille, sämpylöille tai muille sormilla syötäville, kun taas joskus haluamme syödä veitsin haarukoin ravintolan tunnelmassa. Joskus otamme suunnaksi tuntemattoman, ja kokeilemme jotain paikkaa, johon satumme törmäämään. On hyvä toki tarkistaa ensin hintataso, mutta sen jälkeen voikin antaa makuhermojen leikkiä.
Perjantaina kävimme Sant Cugatissa, ihan vain korttelin päässä sijaitsevassa Pasta Loca nimisessä italialaistyylisessä paikassa. Rajut punaiset seinät, mutta lämmin kynttilätunnelma, filmitähtien mustavalkoiset taulut seinillä ja popbiiseistä tehdyt jazzversiot takasivat jo sinäänsä hyvän ravintolakokemuksen, mutta ruoka oli myös suussa sulavaa. (Valitettavasti kuvia en räpsinyt.)
Itkupilli-Jose sipulia leikatessa
Lauantaina oli sitten poikien bravuurien vuoro: meillä on tällainen pieni mutta tiivis poikakopla plus aina välillä pysyvästi tai vähemmän pysyvästi mukaamme lyöttäytyviä vierailevia naistähtiä, ja vietämme usein iltaa yhdessä. Tällä kertaa Oscar huikkasi porukan syömään illalla kotiinsa. Keittössä oli kyllä vilinää, melkeinpä liian monta lusikkaa sopassa, kun jokainen oli omien kokkailujensa kimpussa!
Perunapoppoo, Jenni ja Jas
Tuloksena saimme äimistyttävän herkullisen ja valtavan suuren illallisen uuniperunoilla ja -sipuleilla, jättipihveillä sekä lämpimillä sämpylöillä.
Koko porukka: Jose, Oscar, Nacho, Jacint, Jordi, mie, Lucas ja Marcela
Jumboleivät
Ainakin pojilla tuntui olevan mahat pinkeinä aterian jälkeen, tosin niillä nyt onkin se ajatus, että ruokaa ei lautaselle jätetä, ja jos nenän edessä tällaisia herkkuja tarjotaan, pitää siitä ottaa kaikki ilo irti.
Ruoan jälkeen lösahdimme kaikki sohvalle laiskottelemaan, ja katselimme täysin turhia lauantai-illan ohjelmia Espanjan yöelämästä eri lomakohteissa ja rantakaupungeissa. Naureskelimme yhdessä pikkuspeedoille ja tissien esittelijöille.
Tunnisteet: ruoka, ystävät
