Oon ollut harvinaisen kiireinen tällä viikolla, sillä kauniisti silmiä räpyttämällä ja nätisti pyytämällä sain tiistai iltapäivän jo vapaaksi, jolloin suuntasin Barcelonaan tapaamaan ystävääni Patriciota, joka sattui olemaan käymässä Barcelonassa. Tutustuttiin sohvasurffatessa puolitoista vuotta sitten juurikin täällä Barcelonassa missä hän tuolloin asui. Aivan mahtavaa huomata, miten aina matkan varrelta jää niitä, joihin pitää vielä yhteyttä, ja jonka nähdessä tuntuu kuin oltaisiin viimeksi tavattu vasta eilen! Paitsi, että tuhat ja miljoona asiaa oli kerrottavana ja ihmeteltävänä, sillä mitä kaikkea on tapahtunutkaan tässä välissä. Viimeksi olin ensimmäistä kertaa käymässä täällä, ja nyt kun tavattiin vähän nauratti itseänikin tilanne: "moi, asun täällä".
Patricio sanoo, että Barcelona on kaupunki, johon ihastutaan, rakastutaan ja jäädään, mutta vain joksikin aikaa. Sillä sitten siellä tulee aika usein se hetki, kun sanotaan heipat kaupungille. En uskalla vielä sanoa juuta enkä jaata tähän filosofointiin.
Käytiin (ensin!) kahvilla, piiitkillä kahveilla, sillä olimme ihan liian aikaisessa liikeellä ajatuksenamme päivällistää/illallistaa. Toiveidemme japanilaisravintola oli nimittäin kiinni ilta 8 asti. Juttelimme eri maista, Patri kertoi paljon mielenkiintoisia juttuja Brasiliasta ja Sveitsistä, jossa parhaillaan asuu, kävimme keskusteluja kielistä (viimeksi kun tavattiin edes osannut yhtään espanjaa), perheistä ja ystävistä sekä elämästä yleensä. Miten avartavaa!
Kun vihdoin päästiin sushia mussuttamaan, en voinut kuin kiittää Patria salaisen ravintola-aarteensa paljastamisesta. All you can eat on vaarallinen menu, etenkin jos se sisältää kaikkea japanilaisen keittiön aarteita. Ja jälkkärinä pikkukakkupaloja ja, hyvin erikoista, irtokarkkeja!Tunnisteet: ystävät
