Hei ja hei hei!

Hei hei! Jouduin heittelemään hyvästit lauantaina Emmukkaiselle, meidän pirteälle ja urhealle au-pairystäväisellemme, joka sai vihdoinkin "tarpeekseen". Vaikka viikonloput olisivatkin kuinka kivoja tahansa, ei niillä ehdoilla kovin pitkään elämästä jaksa nauttia, vaikka kuinka hienoon ihmeelliseen Barcelonaan pääsisikin asumaan. Oikea päätös, vaikka pikkuikävähän tässä silti tulee: tällasiä piristyspakkauksia ja hassuttelijoita tarvitaan tähän maailmaan!

Hei! Toinen lähtee, toinen tulee...onneksi tänne ei ihan yksin tarvitse jäädä. Barcelonan ja lähialueiden miljoonista ihmisistä varmasti voi löytää uutta juttuseuraa, kaverisuhteita tai sielunkumppaneita. Uusin tuttavuuteni oli Hanna, joka tätä samaista lapsenlikan hommaa arkisin ahertaa. Meillä suomalaisilla on täällä tällänen mukava pikkupiiri näköjään!

Istuttiin lauantaina iltaa Monroe 27- nimisessä baarissa (c/ Carrer de Josep Anselm Clave 27) Hurmaavia yksityiskohtia, mm. Marilyn ja The Beatles- tauluja, korkeat, tyylikkäät jakkarat sekä mahtava lasilattia, josta näki kellariin! Pienen pieni mesta, mutta oikein viihtyisä alkuillan paikka mukavan vanhan hauskan hittimusan kera.

Tunnisteet: , , ,