Vuoden tärkeintä matsia, Barca vastaan Real, tuijotettiin lähes jokaisessa kodissa, kadun kulmassa, kuppilassa ja baarissa täällä Barcelonan seudulla, ja monessa muussakin maailman kolkassa, eilen. Jännitystä ja tunteella mukana seuraavia katsojia riitti, vaikka pelin tulos olikin jo alkuminuutteja myöten aika selvä: Barca vei himoitun voiton 5-0. Tv:n kuvaruutu näytti meille taidokkaan jalkapallon lisäksi paljon kuvaa sankareista ja pahiksista, voittajista ja häviöistä, nyrpistelijöistä ja riemutsijoista. Juhlinta kuului kaduille ja kaduilla, mutta suurtungosmeininkiä ei pikkukaupunki-Sant Cugatissa ainakaan ollut. Lisäksi jostain hassun kumman syystä esimerkiksi kahvilat ja baarit olivat sulkeneet ovensa puoliraolleen saatuaan kourallisen jalkapallofaneja pöytiinsä istumaan. Ahdasta pubimeininkiä ei siis suvaittu.
Menimme poikien kanssa kulmabaariin seisomispaikoille, ja saurasimme matsia välillä aina huudahdelleen, taputellen ja maalin tullen laulellen. Säikähdin kyllä alkuun sitä äläystä, kun kaikki seuraa peliä suhteellisen hiljaa, ja sitten kaikki mölähtää yhteenääneen: en kai jotenkin tajunnut, että sitä niin intensiivisesti ja sydämellä hiljaa seurattiin.
Herkuteltiin samalla ihan mielettömän leivillä: kanaa, vihanneksia, makeaa majoneesia... Täällä jos jossain osataan tehdä sämpylöitä: samanlaisiin en oo ikinä törmännyt Suomessa! Siis voisin syödä erilaisia sämpylöitä vaikka joka päivä täällä.
Hassua, miten yksi urheilulaji voi olla niin tärkeä juttu täällä: monelle se ei kuitenkaan ole jalkapalloa, vaan jotain paljon suuempaa. On paljon tärkeämpää voittaa ottelu Madridia vastaan kuin koko sarjaa. Onhan meillä Suomessakin jääkiekko, ja kaikki tietää sen tunnelman, kun loppuottelussa pelaa Suomi rakasta naapurimaataan vastaan. Tai sen, jos kultamitalista ei päästä kamppailemaan, niin se toiseksi tärkein asia on voittaa edes se Ruotsi.Tunnisteet: Sant Cugat, tapahtumat, ystävät
