...no ei se kyllä mihinkään edes ollut mennyt, mutta tunne oli vähän sama kuin Muumipeikolla Pyrstötähdessä: olin innoissani kuin lapsi, kun pääsimme merenrantaan juoksemaan syökseviä ja vaahtoavia aaltoja karkuun. Syksyinen myrskytuuli riepotteli sekä hiuksiamme, puita että hiekkaakin, ja meren aallot kuohusivat rantaan. Jotain maagisen hienoa siinä veden paljoudessa kyllä on. Vaikka bikineitä ei tällä säällä kaivata, porukka kyllä uskaltautui surffailemaan ja nauttimaan rannalla hengailemisesta muutenkin.
Tunnisteet: luonto, sää
