Tää oli kyllä aikamoinen deja-vu päivä, sillä tehtiin lähes samaa kuin eilen: Tuulia tuli tänne ja kierreltiin kauppoja, käytiin kahvilla (tilattiin jopa samaa kuin eilen!) ja käytiin hakemassa lapset yhdessä koulusta. Ainoana erona, että astuttiin vaate- ja kenkäkauppojen tarjonnan lumoihin niin innolla, että mukaan tarttui unelmointia, saappaat Tuulialle ja valkoinen kauluspaita minulle. Välillä tuntuu olo hieman hassulta, kun kävelee kaduilla ja puhuu suomea kaverin kanssa, mutta silti asuu täällä ja tuntee kujat ja kulmat. On kuin olisi ulkomailla, mutta kuin kotona.
Herätetään kyllä aikamoisesti aina huomiota, ei pelkällä oudonkuuloisella kielellämme ehkä, mutta ulkonäöllämmekin. Täällä on muutenkin aivan eri luokkaa katseiden kohtaaminen muiden ohikulkijoiden kanssa kaduilla kävellessä, mutta sitten, kun näytät vielä erilaiselta, ja monen mielestä hyvässä mielessä erilaiselta, saat katseiden lisäksi myös paljon kommentteja ja huomiota. Toisinaan pitää olla melkein diiva voidakseen välttää noita tilanteita, jolloin tajuaa tuijotuksen tai kuulee vihellyksen. Sunnuntainakin jotkut olivat parkkeeraneet toiselle puolelle kotikatuamme, ja alkoivat huutelemaan, kyselemään nimeäni ja asunko täällä. Enks mä vois vaan mennä kotiin...? Ja tänään kahvilassa eräs utelias tuli kyselemään ketä ollaan, mistä tullaan, jonka jälkeen mainitsi ohi mennen "Ah, mitä kuuluu(suomeksi)? Mulla on kaveri Suomesta. Se asuu Kokkolassa. Osaan puhuu muuten myös ruotsia." On tää "julkkiksen" elo niin vaikeeta.Tunnisteet: arki, ystävät
