Funk-y-donkey

Onneksi uskaltauduin astelemaan eilen läheiseen tanssikouluun, ja kyselemään vähän tarjonnasta. Hyvin ystävälliset ihmiset ottivat minut hymyissäsuin vastaan pienellä sivukadulla sijaitsevassa tanssikoulussa, jonka tunnelma on sanoinkuvaamattoman rento ja kotoisa. Paikkaa pyörittää huippuluokan tanssija Sonia Navarro, ja vastaanotossa pyöri mm. hänen äitinsä ja olettaisin, että tunneilla hyviksi kavereiksi muodostuneita oppilaita.

Sain viikkoaikataulun käsiini, ja minulle annettiin mahdollisuus osallistua tunneille ilmaiseksi ekalla viikolla, vähän kokeilla ja katsoa, mistä tykkään. Olin aika hermona, ja harkitsinkin leikin jättämistä sikseen, kun funk-tanssitunti lähestyi. Onneksi käytin mantraa, jonka olen tällaisissa tilanteissa huomannut toimivaksi: jos en vaan mene ja uskalla, ei mitään tule myöskään tapahtumaan. Voin aina kysyä, yritän olla rohkea ja avoin. Yleensä samaan aikaan ajattelen, jotain ihailemaani henkilöä, rohkeaa mutta rentoa, tai koitan eläytyä jonkun biisin tunnelmaan: helpottaa kummasti!

Iloiset ihmiset ottivat minut vastaan, kun muistivat aikaisemmin jo uteliaisuuttani minun käyneen paikan päällä. Aikuisten ryhmä koostui monen tasoisesta osaajasta ja myös meistä vielä osaamattomista, mutta mielestäni kaikki saatiin sulatettua yhteen tuntiin hyvin, kaikki sai irti jotain ja kaikilla oli hauskaa. Useimmat tanssijoista vaikuttivat nuoresta iästään huolimatta tanssineen jo monen monta vuotta. Myös varmasti parin kerran käyneitä, kanssani takariviin pyyhältäneitä löytyi, ja etenkin heidän kanssa löysimme itsemme vaihtamassa katseita ja myötätuntoisia hymyjä keskenämme. Toisaalta koko porukka, mitä meitä nyt viisitoista varmaan oli, tuntui mukavalta, eikä kellään ollut suurta tarvetta esittää tai olla muita parempi. Tunsin itseni tervettulleeksi, vieläpä kun opettaja yritti aina aika ajoin sanoa jotain englanniksi, ja tanssitunnin jälkeen kaikki hyvästelivät pirteästi, ja juuri sillä tavalla lämpimästi, että tuli helposti tunne siitä, että haluan vielä palata.

Tunnisteet: , ,