"Äänestäminen tekee meistä vapaita", julisti plakaatti mielenosoituksessa sunnuntaina.
Katalonian itsenäisyys, kansanäänestys, mielenosoitukset... näistä aiheista on viime aikojen mediat sekä kahvipöydät täyttyneet. Eikä kyse ole todellakaan vaan kaikkien huulilla olevista puheenaiheista, vaan ihan oikeista tapahtumista, joiden kehittymistä Kataloniassa seurataan hetki hetkeltä.
Minun on henkilökohtaisesti vaikea kirjoittaa mitään kaiken kattavaa totuutta Katalonian nykytilasta ja tapahtumien luonteesta - sitä tuskin kukaan pystyy tässä tilanteessa tekemään. Olen seurannut keskustelua niin töissä, kaduilla, kavereiden kesken kuin hieman uutisistakin, mutta on jokseenkin hankalaa tehdä selvitystä koko hulabaloosta. Siksi ainoa asia, jonka voin tehdä, on kirjoittaa omista kokemuksistani ja kuulemistani asioista.
Lyhyesti tiivistäen Kataloniassa on paljon ihmisiä, kansanliikkeitä ja puolueita, jotka ovat haikailleet jo pitkään Katalonian itsenäistymistä. Syitä haluun itsenäistyä on varmasti yhtä monta kuin itsenäisyysmielisiä, mutta yleisimmin perusteluina on jokin seuraavista tai niiden sekoitus:
Tunne omasta kansakunnasta: oma kulttuuri ja kieli joka poikkeaa Espanjasta.
Taloudelliset syyt: Katalonian talous on paremmalla mallilla kuin monen muun Espanjan alueen. Näin ollen suhteessa muihin Espanjan alueisiin se myös kerryttää enemmän verotuloja Espanjan keskushallinnolle. Useat näkevät, että vaihtokauppa ei ole tasavertainen: Katalonia antaa enemmän kuin saa itse takaisin. Monen mielestä talous kukoistaisi, jos rahat jäisivät "kotiin", eivätkä valuisi muualle. Lisäksi monet Kataloniassa ajattelevat, että varoja käytetään väärin ja vääriin tarkoituksiin.
Poliittiset syyt: Toinen toistaan oudompien lahjontaskandaalien ja erinäisten poliittisten kikkailujen paljastuminen Madridin keskushallinnon ja sen puoluiden toiminnassa ei ole herättänyt luottamusta. Kataloniassa, kuten laajemminkin Espanjassa, velloo tyytymättömyys hallinnon toimiin, ja useat kaipaavat muutosta. Koska muutos ei näytä olevan tulossa Espanjan puolelta, monet ovat alkaneet pohtia muita reittejä poliittisen järjestelmän muuttamiselle. Näin ollen Katalonian itsenäistyminen nähtäisiin mahdollisuutena aloittaa kuin "puhtaalta pöydältä" luomalla uusi, erilainen yhteiskunta.
Katalonian itsenäisyysaikeet ovat nousseet viime vuosina pinnalle kasvavissa määrin. Syyskuun 11. päivän Katalonian kansallispäivä on muuttunut vuosien takaisista vakavista mielenosoituksista optimistiseksi, suuremman kansanjoukon yhteiseksi juhlaksi, jonka päämääränä on itsenäisyyden tavoittelu. "Katalaaniudesta" onkin tullut aika siistiä.
Vuonna 2014 Kataloniassa järjestettiin epävirallinen kansanäänestys itsenäisyydestä. Sen tulos oli vahva kyllä itsenäisyydelle, mutta äänestyksen epävirallisuus ja pieni osallistujamäärä eivät vakuuttaneet. Tämän jälkeen Katalonia on jatkanut järjestelyjä saadakseen aikaan ihan virallisen kansanäänestyksen asiasta.
Katalonian autonominen hallinto on nyt sitten julistanut virallisen kansanäänestyksen tapahtuvan 1. lokakuuta. Ongelmaksi on muodostunut Espanjan keskushallinnon selkeä kanta näihin aikomuksiin: se näkee kansanäänestyksen perustuslain vastaisena, eikä siten ole valmis antamaan hyväksyntää äänestykselle. Katalonian hallinto on siitä huolimatta jatkanut äänestyksen järjestelyjä ja koittanut saada Espanjan hallintoa hyväksymään sen.
Kerrostalo vuorattuna "kyllä"-lipuilla.
Lähestyttäessä tätä suunniteltua äänestyspäivää, Espanjan hallinto on ottanut käyttöön mitä oudompia keinoja äänestyksen estämiseksi: puolueiden toimistojen ratsioiden ja poliittisten henkilöiden pidätysten lisäksi muun muassa Espanjan poliisivoimia on siirretty Kataloniaan, nettisivuja on suljettu, painotaloissa printtimateriaaleja tuhottu, äänestyskuponkeja takavarikoitu ja henkilökohtaisia kirjeitä availtu sen varalta, jos kyseinen henkilö olisi pyydetty äänestyksen valvojaksi (eipähän saa kutsua).
En oikein tiedä, itkeäkö vai nauraa tälle meiningille, joka on mennyt Kissa ja hiiri- leikin tasolle. Ensin ehkä naurattaa, mutta sitten kun miettii... kyllä tämä jo aika vakavalta kuulostaa. Loppujen lopuksi keinot eivät ehkä olekaan niin kovin omituisia: tapahtumat alkavat hämmentävästi muistuttamaan lukemiani tarinoita muista maista, joissa poliittinen myllerrys, tyytymättömyys vallanpitäjiin ja kiistat sananvapauden rajoista ovat luoneet samanlaisia tilanteita. Ainoana poikkeuksena se, etten naiivina oikein koskaan osannut ajatella, että ainakin kuvitelmissani sivistyneessä eurooppalaisessa valtiossa sorruttaisiin tälle tasolle.
Kaikki kaikessa viime viikkoina kuhina Kataloniassa on saanut aivan uuden sävyn, sillä enää kyse ei ole oikeastaan (pelkästään) itsenäisyydestä. Nyt taistellaan siitä, mitä demokratia on ja toteutuuko se Espanjassa. Kataloniassa vaaditaan oikeutta äänestää, antaa mahdollisuus ilmaista oma mielipide itsenäisyydestä. Tavallaan on aivan sama, laittavatko ihmiset rastin kyllä vai ei sarakkeeseen. Tärkeämpää on, että sen rastin, oli se puolesta tai vastaan, saisi ihan virallisesti siihen laittaa. Tämän hullunmyllyn seurauksena Katalonia onkin täyttynyt viime päivinä mielenosoituksista demokratian puolesta.
Sunnuntain mielenosoitus kansanäänestyksen puolesta.
"Me äänestämme!", huudot raikuivat katalaanikaupunkien aukiolla.
Miten tämä kaikki näkyy sitten minun arjessani? No ainakin siinä, että yhä useampi aamu aloitetaan töissä päivityksillä viimeisimmistä käänteistä: kuka on tällä kertaa pidätetty ja mitä ne nyt ovat taas keksineet. Kaduilla näkee äänestystä mainostavia julisteista, vaikka niitä myös yritetään systemaattisesti repiä alas. Ihmiset kantavat selässään Katalonian lippuja kuin viittana tai pukeutuvat muuten kantaaottaviin t-paitoihin. Yksi työkavereista odottaa, että lokakuu tulisi äkkiä, niin loppuisi kaikki tämä mediakalkatus. Toinen taas pelkää saavansa kutsun äänestyksen valvojaksi, koska ei tiedä, kumpaa totella: Katalonian vai Espanjan käskyjä. Kaverit, joille on aikaisemmin ollut ihan yksi ja hailee kaikki itsenäisyyteen liittyvät liikehdinnät, ovatkin yhtäkkiä heränneet siihen, että hei, eihän tämä ihan näin voi mennä, että täällä ei saataisi edes äänestää asiasta.
"Moi uurnat, moi demokratia", julistaa paperilappuset ympäri katuja.
Kun kampanjan viralliset julisteet on hävitetty, julisteita on alettu printaamaan ihan normaaleilla kotitulostimilla sanan levittämiseksi.
Tämä kinkkinen tilanne on tuonut esille sen, kuinka koko yhteiskunnallinen järjestys ja sen lait ovat loppujen lopuksi vain ihmisten välinen sopimus, rakennelma ideoita, joihin suurin osa uskoo ja joita suurin osa noudattaa. Sitten kun tarpeeksi moni alkaa haastamaan näitä ideoita, on se myös hauras ja altis muutoksille. Jos perustuslaki nähdään olevan se painavin sana tässä kaikessa, ei kansanäänestys yksimielisesti ilman Espanjan hallituksen hyväksyntää ole lainmukainen. Mutta tätä seuraakin kysymys: meneekö ihmisoikeudet ja sananvapaus lakina perustuslain edelle? Ja mitä kaikkea nämä ihmisoikeudet ja sananvapaus oikein käsittävät? Kaikki tuntuvat niitä kannattavan, mutta samaan aikaan kaikilla näyttää olevan oma käsitys siitä, mitä ne tarkoittavat.
Saa nähdä, mitä ensi sunnuntaina tapahtuu - vai tapahtuuko mitään.
