Pyhän Yrjön päivä

Kirjan ja ruusun päivä, oletteko kuullut semmoisesta? Tätä äidinkielen tuntien ilosanomaa juhlitaan yleensä  23. huhtikuuta, toisin sanoen viime lauantaina, kirjojen arvokkuutta (ja ruusujen ihanuutta) ylistäen. Päivä on alunperin lähtöisin täältä Kataloniasta, jossa sitä kutsutaan Sant Jordin, Pyhän Yrjänän päiväksi. UNESCO on sittemmin julistanut kyseisen päivän kansainväliseksi kirjan ja tekijänoikeuksien päiväksi, jolloin se on rantautunut myös useisiin muihin maihin. Sant Jordi on kuitenkin katalonialaisille enemmän kuin kukkia ja kirjasia: Pyhä Jordi on kansansatujen ritarillinen hahmo, suuri suojelupyhimys, joka taistelee lohikäärmettä vastaan minkäpä muun kuin neidon vuoksi. Tämä lähes vuosituhannen vanha Yrjö on kulkenut uskonnollisten perinteiden mukana kansan maallisimpiinkin ajatuksiin.
Pyhän Jordin päivää voisi kuvailla paikalliseksi ystävän päiväksi, sillä se on se päivä, jolloin miehen on kaikista viisainta ostaa naiselle ruusu. Vastalahjaksi naisen tulee antaa miehelle kirja. Säännöt on tehty tämän ostalta rikottaviksi, sillä kaikki näyttivät ostaneen, ja vielä kyseisenä päivänä ostavan, kirjoja vähän kaikille.
Kaduntäyteiset myyntikojut tulvivat kirjoja ja ruusuja tuona lauantai-aamuna, kun kävelimme la Ramblaa myöten. Kolmen euron hintaisten intohimoa kuvaavien ruusujen seurana tyypillisesti kieppuu hedelmällisyyttä symboloiva viljanoksa sekä Katalonian väreillä kimppua kaunistava nauha. Suurin osa kadunvarsikirjoista on kaikkialla samoja hittejä katalaaniksi sekä espanjaksi: harvempia herkkuja pitänee etsiä kiireettömämmällä aikataululla aikaisemmin kirjakaupoista.
Hulivilinän päätteeksi menimme juhlistamaan kolmea päivänsankaria, kahta Jordi-nimellä kutsuttua perheenjäsentä sekä synttäreitä viettävää siskoa. Juhlanaihe oli sen verran suuri, että meille tarjottiin maistuva lounaan rantaravintolassa Vila Olímpicassa, Bestil-ravintolassa, jonka sisustus on modernin musta-valkea mutta lämmin ehkä sen puupintojen ja tunnelmallisten valojen ansiosta. Ulkona komeilee myös ihana ulkoterassi baareineen ja esiintymislavoineen. Ateriointi on hintavaa, mutta ehkä coctail-paikkana iltahämärässä paikan tunnelmasta mielellään hieman maksaisikin.
Pitkän lounaan jälkeen jatkoimme toki iltaa kirjapakettejamme availlen kakkukahvien kera. Tällainen oli minun saldoni kovakantisten osalta:
Últimas tardes con Teresa (voi olla kuulemma hieman vaikeaselkoista tekstiä kuusikymmentä luvulta, symbolismia, kuvailua sekä sosiaalisen tilanteen tuntemus suotavaa...no pääsin kyllä ensimmäisen kappaleen jo loppuun, vaikka en puoliakaan sanoista tiennyt). Sant Jordi- lastenkirja katalaaniksi: pääsen opiskelemaan hieman katalaania huolella (ja tämän tärkeän sadun läpikotaisin), sillä kirjan mukana on kuunteluaudio! Sydänkeksi, joka toivottaa hyvää Sant Jordia.

Tunnisteet: , , ,